Sanotaan, että äitinä ja isänä oleminen on maailman vaikein, mutta palkitsevin työ. Sama näyttää pätevän työelämässä, niiden isoimpien ja haastavimpien projektien kohdalla. Omalle kohdalleni on siunaantunut jo muutamia sellaisia tv-tuotantoja, jotka voin sanoa “synnyttäneeni” ja jotka ovat olleet minulle kuin omia työelämäni “lapsia”.
Tällaisiin projekteihini kuuluvat mm. TV2:n Paluumuuttajat, TV1 Prisma Studion Ruipelolle lihakset -dokumentti, lastenpatologi Hannu Sariolan feature -haastattelu Marja Hintikka Liveen, viime viikonlopulla TV1:llä uusittu Docstop: Saara Aalto -dokumentti sekä tänään julkaistu, Sydänliitolle tekemäni minidokumentti Radiomies. Nämä kaikki projektit löydät työnäytteet -sivultani.
Toimittaja ja läsnäolon taito
Olen 17-vuotisen urani aikana tehnyt juttuja todellisista raskaan sarjan aiheista itsemurhista naisten sukuelinten silpomiseen. Jotkut niistä ovat saattaneet pyöriä mielessä jonkin aikaa, mutta joka ikisen hevimmänkin jutun olen jättänyt taakseni elämääni rikastuttaneena kokemuksena. Missä muussa työssä olisin saanut tutustua tällaisiin aiheisiin tällä tavalla ja oppia lyhyessä ajassa jotakin hyvin oleellista ympäröivästä maailmasta? En keksi yhtäkään.
Syy, minkä takia toimittajan, käsikirjoittajan ja ohjaajan työssä helposti tuntee tekevänsä elämää suurempia projekteja, piilee läsnäolon taidossa. Jos tuo taito on hyppysissä ja tekijä pystyy olemaan juttukeikoillaan, kuvauksissaan ja editissä 100% läsnä, jää väistämättä sellainen tunne, että tilanne ei ole ollut pelkkää työtä. On kenties sukellettu aiheeseen ja ihmisten tarinoihin tavalla, jolla syntyy lopputulos, jolla on myös itselle merkitystä.
Itse tykkään työskennellä nimenomaan tietoisesti ja olen huomannut, että oma läsnäolon taitoni on juuri niiden vaativimpien projektieni kautta todella kehittynyt. Kun kuuntelen haastateltavaani, en mieti, mitä söisin, kun pääsen kotiin. Kun kirjoitan juttua tai käsikirjoitusta, en anna Messengerin tai WhatsAppin häiritä. Olemalla tehokkaasti läsnä työskentelen myös tehokkaammin.
Uusin “lapsi” maailmalle
Viimeisimmän projektini, Radiomies -dokumentin, synnyttäminen ei sujunut sitä kaikkein helpointa reittiä, koska päähenkilö oli oma isäni ja kuvauspaikkoina sairaalat, joita kammoan. Huomasin, että tämän työn kohdalla jouduin todella kaivelemaan työkalupakkiani, jotta tarina pysyisi kasassa ja jotta sille löytyisi juuri se oikea, oma ääni. Pelkäsin olevani liiankin läsnä omassa tuotoksessani.
Tänään Sydänliiton järjestämässä filmin julkistamistilaisuudessa Kino Engelissä tämä “lapsi” sai oikein tunteikkaan vastaanoton. Kiitos vielä leikkaajalleni, KALA Productionsin Kaarle J. M. Lahdenpäälle kätilöinnistä. Kiitos myös siskolleni Niina Nevalaiselle toisena käsikirjoittajana toimimisesta. Toivon, että joka ikinen tämän blogipostauksen lukenut katsoisi Radiomies -dokumentin ja jakaisi sitä korkeasta verenpaineesta johtuvien ennenaikaisten kuolemien vähentämiseksi.
Seuraava projektini onkin sitten aivan erilainen. Siitä lisää kevään mittaan! Ensi viikoksi lennän tekemään läsnäoloharjoituksia jooga-, mindfulness- ja surffikurssille Etelä-Portugaliin, mistä luvassa hyvinvointiaiheisia postauksia. Tavoitteena on myös hakea uutta virtaa maailman isoimmista aalloista.
Vastaa